Euroopan historian suurin padonpurku alkoi Ranskassa – lohen odotetaan palaavan Sélune-jokeen

Vezinsin padon purkutyöt on aloitettu Ranskassa Sélune-joessa. Kuva: Robert Epple

Euroopan vesiensuojelussa tehtiin historiaa, kun 36-metrisen Vezinsin padon purkutyöt aloitettiin Ranskan Sélune-joessa. Joen vapautumisesta hyötyy esimerkiksi Atlantin lohi. WWF toivoo Sélune-joen vapauttamisen kannustavan myös muita Euroopan maita purkamaan patoja jokien elvyttämiseksi.

Vezinsin padon lisäksi Sélune-joesta puretaan seuraavien kahden vuoden aikana toinenkin vanha vesivoimapato, 15 metriä korkea ”La roche qui boit”. Purkutyön päätyttyä koko 90 kilometriä pitkä Sélune saa virrata vapaana, ja Atlantin lohi pääsee jälleen nousemaan luontaisille lisääntymisalueilleen.

UNESCOn maailmanperintökohteena tunnetun Mont-Saint-Michelin luostarisaarta ympäröivään lahteen laskevan joen vapautumisesta hyötyvät myös muut vaelluskalat, kuten ankerias ja sampi, sekä moni muu virtaavien vesien laji.

Ainutlaatuinen padonpurku

Sélunen patojen purkamisen vaikutuksia tullaan seuraamaan mittavassa tutkimushankkeessa, jossa kartoitetaan ympäristövaikutusten lisäksi sitä, miten paikalliset ihmiset ja talous hyötyvät joen vapautumisesta.

”Sélunen vapauttaminen voi aloittaa uuden aikakauden siinä, miten Eurooppa suhtautuu jokiensa patoamiseen. Mittakaavassaan täysin ainutlaatuinen padonpurku toivottavasti kannustaa myös Suomea toteuttamaan aktiivisesti uuden hallitusohjelman hienoja suunnitelmia uhanalaisen virtavesiluonnon ennallistamiseksi”, sanoo WWF Suomen ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen.

Padot ovat suurimpia syitä monen virtaavissa vesissä elävän lajin uhanalaisuuteen ja myös merkittävä tekijä siinä, että vesien hyvä ekologinen tila on EU:ssa edelleen laajalti saavuttamatta

Vesiensuojelun heikennykset olisivat takaisku

Euroopan sisävesiä suojeleva EU:n vesipuitedirektiivi velvoittaa jäsenmaita ennallistamaan jokiaan niin, että ne saavuttavat hyvän ekologisen tilan vuoteen 2027 mennessä. Suojelutoimien toteuttamisen sijaan moni maa kuitenkin ajaa lainsäädännön heikentämistä ja sovitun takarajan lykkäämistä.

”EU:n vesiä suojelevaan lakiin esitetyt heikennykset olisivat suuri takaisku, ja patojen purkaminen voisi vaikeutua entisestään. Hyvä uutinen on, että nykyisellä lainsäädännöllä on niin vahva EU-kansalaisten tuki, että päättäjät tuskin voivat sitä sivuuttaa”, Vilhunen sanoo.

Lisätietoa Sélune-joesta purettavista padoista