Hankalat olosuhteet verottivat tulosta – Helsingin Kalamaratonin voitto heltisi 28 lajilla

Voittajakolmikko vasemmalta Team Species Fishing (hopeaa), Team Sormi Suussa (kultaa) ja Töt-törö (pronssia). Kuva: SKES ry

Viimeisten tuntien toutain ja mustatokko ratkaisivat Helsingin Kalamaratonin voiton tänä vuonna. Arttu Kuirin kipparoima joukkue Team Sormi Suussa voitti lajikalastuksen mestaruuskisan 28 kalalajilla.

Kalamaraton kisattiin jo 19. kerran Helsingin kalavesillä, nyt varsin koleassa ja sateisessakin säässä. Kalastuksen korkeinta kruunua tavoitteli yli 60 joukkuetta.

Kalamaratonissa joukkueet havittelevat saaliikseen mahdollisimman monta kalalajia vapavälineillä, suusta koukutettuna. Kilpailuaikaa on vuorokausi, ja melkein kaikki joukkueet kalastavat sen todellakin putkeen.

Särkikalatkin ”kadoksissa”

Tänä vuonna moni kalalaji oli varsin lujassa. Jopa tavallisen särjen tai lahnan saaminen tuotti kalastajille tuskaa.

”Erityisesti säyne ja kivinilkka olivat nyt kadoksissa, vaikka niitä monina vuosina tuodaan paljon näytille. Kovat tuulet sekoittivat vettä ja se hankaloitti kalojen havaitsemista rantavedessä. Ennen kisaa vallinnut lämmin ajanjakso saattoi sekin muuttaa kalojen käyttäytymistä”, lajituomari Lauri Urho arvioi.

Kilpailu oli hyvin tasainen. Yli 20 kalalajiin ylsi pitkälti yli kaksikymmentä joukkuetta. Ässiä eli vain yhden joukkueen pyydystämiä lajeja oli vain yksi, eli kivinilkka.

Kisaennätys on 32 lajia

Luken erikoistutkija Urho kiittelee myös kalastajien kehittynyttä lajien tunnistustaitoa. Kovat tulokset kertovat lajituntemuksen lisäksi myös pyyntitietojen ja -taitojen vahvistumisesta. Kaikkien aikojen kisaennätys on 32 kalalajia.

Kalamaratonin järjestää Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura yhdessä Helsingin kaupungin kanssa.