Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että kalastaminen on kutomisen jälkeen toiseksi rentouttavin harrastus. Kaikkiaan tutkimuksessa haastateltiin 2379 henkilöä ja sykemittaukseen osallistui 357 henkilöä.
Rentouttavimpien harrastusten järjestystä haettiin kahden eri tekijän yhteisvaikutuksista. Haastatelluilta kysyttiin mielipidettä eri harrastuksista ja niiden rentouttavuudesta. Sen lisäksi tutkittiin harrastusten vaikutusta tutkittavien henkilöiden leposykkeeseen.
Lopputulokseksi tästä saatiin kalastuksen harrastajien kannalta ilahduttavasti viiden rentouttavimman lajin järjestykseksi neulominen, kalastaminen, bloggaaminen, kalligrafia ja maalaaminen.
Kalastaminen laskee sykettä 10 prosenttia
Sykemittaus osoitti, että kutominen alentaa harrastajansa leposykettä jopa 18,75 prosenttia, mutta kauas ei jää kalastuskaan 10 prosentin pudotuksella. Ei siis ihme, että kalastuksella riittää harrastajia myös näin koronapandemiankin aikana, vaikkakin haastatteluissa kalastus sijoittui hieman huonommin eli kahdeksannelle sijalle 66 prosentin kannatuksellaan.
Kaikkiaan sykkeen muutosta tutkittiin 20:n eri harrastuksen osalta ja kenellekään ei voi olla yllätys, että pahnan pohjimmaisiksi jäivät juokseminen ja pyöräily, jotka nostivat sykettä 105 ja 118,75 prosenttia. Silti haastatelluista löytyi näidenkin lajien kannattajia rentouttavien harrastusten listalle 69:n ja 29 prosentin verran.
Kalastus kannattaa aina
Tutkimuksesta vastasivat Tee Se Itse -verkkosivusto DIYS ja aktiivisuusrannekkeita valmistava Fitbit. Voi hyvinkin kysyä, painottuuko tutkimuksessa turhankin voimakkaasti sydämen sykkeen laskemiseen liittyvät tekijät esimerkiksi kuntoilun kustannuksella.
Sitä paitsi myös kalastuksesta löytyy sykettä nostavia lajeja, kuten vaikkapa kaikki soutu-uistelua ja perinteistä pilkkimistä harjoittavat tietävät. Silti nekin vähentävät aivan varmasti harrastajiensa stressiä.
Joka tapauksessa brittitutkimuksen tulokset ovat kaikille kalastuksen harrastajille mieluisia, sillä ne osoittavat, että kalastus kannattaa aina. Se antaa harrastajalleen elämyksiä, mahdollisuuden liikkua luonnossa ja nyt siis tutkitusti hyvän tavan rentoutua ja vähentää stressiä.