Specimen Finland ry vaalii Pikiruukin lammen karppeja Kokkolassa

Syksyn 2020 Kokkolan karppilammen koekalastuspäivään osallistui myös Timo Palokas tyttärensä kanssa.

Samoihin aikoihin, kun Specimen Finland -kalastusseura Kokkolassa perustettiin kymmenisen vuotta sitten, saatiin kaupunkiin myös karppilampi. Puheenjohtaja Markus Sällisen mukaan nämä kaksi asiaa liittyvätkin toisiinsa, sillä karppilampi oli yksi niistä syistä, jonka takia seura perustettiin.

Sällisen mukaan Specimen Finlandin jäsenet ovat alusta asti olleet tiiviisti mukana huolehtimassa Pikiruukin lampeen istutettujen karppien hyvinvoinnista. Aluksi oli epävarmuutta siitä, pärjäisivätkö karpit lammessa, mutta yleensä kaikki on mennyt hyvin.

Poikkeus oli kova pakkastalvi ennen 2010-luvun puoliväliä, jolloin lampeen tuli poikkeuksellisen vahva jääpeite. Sen seurauksena merkittävä määrä lammen karppeja menehtyi hapenpuutteeseen. ”Niitä jäi henkiin noin tusina ja jatkossa lammessa on ollut hapetin estämässä sen umpeen jäätymistä”, Sällinen kertoo.

Ei tarkoitettu kalastettavaksi

Lisäistutusten jälkeen karppeja on lammessa nyt 50-100 ja isoimmat ovat noin seitsenkiloisia ja saattaa joukossa olla kymmenenkin kilon yksilöitä.

Sällinen korostaa, että lammen karpit ovat ns. koristekaloja, eikä niitä siten saa kalastaa. Ainoa poikkeus on, kun Specimen Finland järjestää jäsenilleen lammella kerran vuodessa koekalastuspäivän. Silloin karppeja ongitaan, mitataan ja tietenkin vapautetaan takaisin lampeen.

Karpit saivat julkisuutta ja tukea somessa

Pikiruukin lammen hapettamiseen liittyy episodi, joka uhkasi joitakin vuosia sitten karppien selviytymistä. Hapettamista vaadittiin silloin lopetettavaksi, koska sen katsottiin vaarantavan luistelijoiden turvallisuuden.

Kyse oli Sällisen mukaan yhden kaupungin työntekijän mielipiteestä, ei koko kaupungin. ”Lisäksi asian saama julkisuus esimerkiksi MTV:n uutisissa vaikutti paljon. Karppien puolesta perustettiin myös someryhmä, jossa oli noin 300 ihmistä. Mukana oli myös paljon sellaisia, jotka eivät harrastaneet kalastusta, kuten eläinsuojelijoita. Varsinkin naiset olivat joukolla karppien takana”, Sällinen kertoo.

Loppujen lopuksi ja karppien kannalta onneksi lammen talvista hapettamista päätettiin jatkaa. ”Nyt voikin hyvällä syyllä sanoa, että karppi on yksi Kokkolan tunnetuimmista kalalajeista”, Sällinen toteaa.

Teksti: Ismo Malin, Kuvat ja videot: Juha Ojaharju

 

Video, Markus Sällinen kertoo karppilammesta

 

Video, Markus Sällinen esittelee Specimen Finland -kalastusseuran

 

Koekalastuspäivän viettoa karppilammella 2020.