
Vuoden kalamies on vaasalainen Teemu Huovinen, ja vuoden kalastusopas on puolestaan merikarvialainen Olli Ojamo. Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala jakoi kalastuksen vuosittaiset tunnustuspalkinnot perjantaina Helsingin Venemessuilla.
Vuoden kalamies 2025 on vaasalainen Teemu Huovinen, joka on tehnyt poikansa Jeren kanssa merkittävää työtä esteettömien kalastuspaikkojen kehittämiseksi liikuntarajoitteisille. Isän ja pojan tiimityö kautta Suomen on tapahtunut hienolla periaatteella “No limits – Ei rajoja”.
Teemu Huovinen toimii esimerkillisenä isänä kaikille aikana, jolloin luontokokemukset kamppailevat nuorten vapaa-ajasta tietokonepelien kanssa. Liikuntarajoitteisen Jeren vieminen kalaan on vaatinut tavallistakin enemmän panostusta, mutta isä ja poika ovat osoittaneet, ettei Kilpisjärven erämaakaan ole nuoren kalastajan ulottumattomissa, kun mukana on suomalaista sisua, halua luontokokemusten tavoittamiseen, innovaatioita ja hienoa tiimityötä.
Olli Ojamo vuoden opas
Vuoden kalastusopas 2025 Olli Ojamo on kalastanut pienen ikänsä, mutta homma muuttui ammattimaiseksi, kun hän perusti veljensä Jaakon kanssa kalastukseen keskittyvän Eumer Finland -yrityksen.
Yritys on vuosien myötä kasvanut puitteiltaan mittavaksi, ja Eumerin päämäärä on saada mahdollisimman moni innostumaan kalastuksesta ja luonnossa liikkumisesta. Eumer tarjoaa kaikenlaisia kalastusmahdollisuuksia Merikarvian kalarikkaissa vesissä. Yritys tekee myös kehitystyötä kalastustuotteiden saralla ja Olli jakaa kalastustietoa somekanavien välityksellä.
Oppaana Olli Ojamo tekee työnsä tunnollisesti ja ammattitaitoisesti hymy huulillaan. Hänen kanssaan kokematonkin kalastaja viihtyy saaden saalista.
Hannu Lehtonen kultagalleriaan
Vuosiraati nosti myös yhden henkilön suomalaisen kalastuksen Hall of Famen kultaiseen galleriaan. Hän on professori Hannu Lehtonen.
Vuonna 2022 edesmennyt Lehtonen aloitti työuransa 1972 kalataloustutkijana Helsingin kaupungin vesiensuojelulaboratoriossa.
Sieltä hän siirtyi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen tutkijaksi vuosiksi 1973–1983 ja erikoistutkijaksi vuosiksi 1983–1995. Lehtonen vastasi erityisesti rannikon kalakantojen tutkimisesta perehtyen etenkin kalastuksen ja ympäristötekijöiden vaikutuksiin.
Helsingin yliopiston kalataloustieteen dosenttina Lehtonen oli 1983–1995 ja kalataloustieteen professorina hän toimi 1995–2018. Hän ohjasi kymmenittäin opinnäytetöitä ja toimi usein vastaväittäjänä niin Suomessa kuin ulkomaisissa yliopistoissa
Sivutoimenaan Lehtonen oli jäsenenä useissa suomalaisissa ja ulkomaisissa kalatalousalan työryhmissä sekä muun muassa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön puheenjohtajana 2000–2006. Hän osallistui myös tieteellisten sarjojen toimitustyöhön luoden samalla noin 270 tieteellistä kirjoitusta ja noin 600 muuta kalataloutta käsittelevää kirjoitusta. Hän julkaisi lukuisia kalastusaiheisia kirjoja.