Tenojoen lohiseurannat käynnistymässä hankalissa olosuhteissa – myös kalastusmatkailijoiden saaliit tulevat seurattaviksi nettiin

Tenon kalastusmatkailijoiden ilmoittamia lohisaaliita voi seurata Luonnonvarakeskuksen nettisivuilta 10.6. alkaen. Kuva: Janne Rautanen.

Luonnonvarakeskus (Luke) on parhaillaan käynnistämässä vuosittaisia Tenojoen nousulohiseurantoja, joita tehdään kaikuluotaimilla ja vedenalaisilla videokameroilla. Seurantojen aloittamista vaikeuttaa ja kaikuluotauksen osalta myös lykkää poikkeuksellisen suuri ja myöhään ajoittuva kevättulva.

Tenojokeen nousevien lohien kokonaismääriä on viimeisen kahden vuoden ajan seurattu kaikuluotauslaskennoilla Polmakissa, noin 55 kilometriä Tenojokisuulta ylävirtaan.
Kaikuluotausseurantaa jatketaan myös kesällä 2020, mutta voimakas ja poikkeuksellisen myöhään ajoittuva kevättulva lykkää seurannan aloittamista kahdella-kolmella viikolla edellisvuosiin verrattuna.

”Näillä näkymin kaikuluotauslaskennan käynnistäminen venyy kesäkuun puolivälin tuntumaan. Osa lohista ehtii nousta Tenoon ennen seurannan käynnistymistä”, arvioi tutkija Panu Orell Lukesta.

Kaikuluotauslaskennan tuloksia voi seurata Luken nettisivuilla . Tietoja pyritään päivittämään mahdollisimman usein, vähintään viikoittain heti seurannan käynnistyttyä.

Videokamerat asennettu jo ennen tulvaa

Nousulohien määriä on laskettu vedenalaisten videokameroiden avulla kahdessa Tenojoen sivujoessa, Utsjoessa vuodesta 2002 ja Laksjohkassa vuodesta 2009 alkaen. Videokamerat on saatu asennettua molempiin jokiin myös tänä vuonna, ennen kevättulvaa toukokuun puolella.

”Asennukset tehtiin pienellä riskillä, sillä erittäin voimakkaaksi ennustettu kevättulva saattaa pahimmillaan rikkoa jokien pohjaan asennettuja kameralaitteistoja”, kertoo Orell.

Mikäli kamerat kuitenkin kestävät asennuspaikoillaan, saadaan niiden avulla arvokasta tietoa nousulohien määristä tilanteessa, jossa Tenon pääuoman kaikuluotauslaskenta viivästyy.

Kalastusmatkailijoiden saalisseuranta netissä

Tenojoen kalastuskausi käynnistyy kalastusmatkailijoiden osalta 10.6. Myös kalastusmatkailijoiden ilmoittamia lohisaaliita vois seurata Luken nettisivuilla. Saalisseuranta päivittyy jatkuvasti aina kalastuskauden loppuun asti.

Verkkopalvelussa on nähtävissä Tenojoen kalastusmatkailijoiden ilmoittamat lohisaaliit viikkokohtaisesti eri painoluokkiin jaoteltuna. Lisäksi sivuilta löytyy tietoa lohisaaliin jakautumisesta eri kalastusalueille, Nuorgamiin, Vetsikkoon, Utsjoelle ja Outakoskelle. Sivustolta löytyy myös kalastusmatkailijoiden vuosien 2017–2019 ilmoittamat lohisaalistiedot.