Tutkija suosittelee lisäämään kalan syömistä kotimaisilla vaihtoehdoilla

Siika on monen suosikkikala, josta syntyy monenlaista herkkua. Klassinen ceviche on mainio makupari kotimaisten uusien perunoiden kaveriksi! Kuva: Pro Kala ry.

”Kalan terveyshyötyjä ovat muun muassa kalsium, jodi, proteiini ja vitamiinit. Planetaarisesta näkökulmasta kalan käytön lisääminen hyödyttää sekä yksilön terveyttä että ympäristöä. Kalan syöminen pidentää elinikää ja vähentää sairauksia ja lisäksi kalalla on pienempi hiilijalanjälki kuin lihalla”, kiteyttää tutkija Riikka Airaksinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Airaksinen on tutkinut THL:llä kalan turvallista käyttöä. THL:n ohjeiden mukaan kalaa tulee syödä ravitsemussuositusten mukaisesti 2–3 kertaa viikossa kalalajeja vaihdellen. Kalan käytössä tulee ottaa huomioon kantojen kestävyys ja se, onko kala pyydetty tai tuotettu vastuullisesti. Uhanalaiset ja vaarantuneet lajit tulee jättää rauhaan.

”Jos puhutaan kalan ympäristövaikutuksista, niin kalan tuottamat kasvihuonepäästöt ovat selkeästi pienempiä kuin minkään lihan tuotannon, oli kyse sitten punaisesta lihasta tai siipikarjan lihasta. Ympäristön kannalta parhaita vaihtoehtoja Suomessa ovat yleisesti ottaen sisävesien luonnonkalat, joten niiden käyttöä tulisi lisätä.

Myös kotimainen kasvatettu kala on hyvä valinta

”Lisäksi kasvatettu kala on yhtä lailla terveellistä ja sen osalta rehutehokkuus parempi kuin maanpäällä kasvatettavilla eläimillä”, Airaksinen kertoo.

Airaksinen sanoo, että kalan kulutusta tulisi lisätä mahdollisuuksien mukaan kotimaisen kalan avulla. Hän listaa, että suomalaisten lautasille voisi huoletta lisätä muikkua, ahventa, kuhaa, särkeä ja lahnaa sekä kotimaista kasvatettua kalaa, kuten kirjolohta ja siikaa.

Siikaceviche
1 iso siikafilee
2 limeä
½ kurkku
½ punasipuli
1 kevätsipuli
3 rkl hienonnettua korianteria
2 rkl hienonnettua tilliä
1 tl sokeria
suolaa

1. Poista siikafileestä nahka ja ruodot. Kuutioi siika reilun kokoisiksi kuutioiksi, noin pari senttiä per sivu. Purista limemehu siikakuutioiden päälle.
2. Huuhtele ja halkaise kurkku, leikkaa puolikuun mallisiksi viipaleiksi, niin ohueksi kuin saat.
3. Kuori punasipuli, puolita, leikkaa niin ohuiksi siivuiksi kuin mahdollista.
4. Hienonna kevätsipuli.
5. Sekoita kaikki ainekset kulhossa sekaisin, lisää mausteet ja anna maustua puoli tuntia. Tarjoile hyvän leivän tai uusien perunoiden kera.