Pro Kala ry:n Vedestä ruokapöytään on avattu – kalaruoalle saatiin oma nettijulkaisu

Vedestä ruokapöytään nettijulkaisussa myös kotikokit pääsevät esittelemään kalaruokabravuurejaan. Kuva: Jaana Vetikko.

Pro Kala ry on avannut Vedestä ruokapöytään -nettijulkaisun. Sivustolla julkaistaan artikkeleita kalaruoan maailmasta, seurataan kala-alan arkea ja tutustutaan ihmisiin, jotka ovat mukana kalan matkassa vedestä ruokapöytään. Jutut löytyvät osoitteesta www.vedestaruokapoytaan.fi.

”Kalaruoalla ei ole ollut omaa mediaa, joten loimme sellaisen itse”, tiivistää yhdistyksen toiminnanjohtaja Katriina Partanen.

Kalaruoasta kiinnostuneille luotu Vedestä ruokapöytään -julkaisu kokoaa yhteen kalatoimialan koko ketjun. Kohderyhmää ovat paitsi kuluttajat, myös esimerkiksi toimittajat.

”Median edustajat voivat saada artikkeleistamme vinkkejä ja ideoita omia juttujaan varten, Partanen sanoo.

Mukana ammattilaisten kertomuksia ja kala-alan arkea

Uutisten ja haastatteluiden lisäksi julkaisusta löytyy useampi artikkelisarja kalaruokaan liittyen. Artikkelisarjassa Kalan matkassa kerrotaan kalatoimialan kuulumisia. Miltä näyttää kalastajan työ ennen kalastuskauden alkamista, entä kuinka kalanjalostamossa pakataan lohta kuluttajille?

Vaikuttavatko koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot kala-alaan? Ammattilaisten kertomukset ja havainnollistavat kuvat näyttävät, millaista arki alan yrityksissä on.

Kotikokkien bravuurit esiin

Kuluttajat, kalaa syövät ihmiset ja ruoanlaittajat ovat tärkeä osa kalan arvoketjua. Kotikokin kalapäivä -jutuissa omia kalaruokabravuureitaan pääsevät esittelemään Suomen lukuisat innokkaat kotikokit. Kuukauden kalasaalis -jutuissa puolestaan kerrotaan, mitkä kalat ovat sesongissa ja mitä vuodenaikaan sopivaa ruokaa niistä voisi loihtia.

”Tämä on vasta alkua. Suunnitelmissamme on laajentaa julkaisua vuoden mittaan ja tehdä lisää yhteistyötä eri tahojen kanssa. Tätä kautta teemme uudenlaista sisältöä kalaruoan ystäville”, Partanen kertoo.

Linkki sivuille Vedestä ruokapöytään