Vene 22 Båt -messut siirtyvät vuoden 2023 helmikuuhun

Vene Båt -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa seuraavan kerran helmikuussa 2023. Kuva: Messukeskus/Vene Båt20.

Todennäköisesti edelleen jatkuvien yleisötilaisuusrajoitusten vuoksi Vene Båt -messut on päätetty siirtää ja järjestää seuraavan kerran vuoden kuluttua 10.-19. helmikuuta 2023 Helsingin Messukeskuksessa.

Vene 22 Båt -messut oli tarkoitus järjestää 11.-20. helmikuuta 2022. Nykyiset yleisötilaisuusrajoitukset ovat voimassa pääkaupunkiseudulla 17.1. asti. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on kuitenkin jo suositellut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksia koskevien rajoitusten jatkamista kahdella viikolla eli 31.1. asti. Lopulliset päätökset rajoituksista tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Messukeskus teki siirtopäätöksen yhdessä venemessujen toimeksiantajan Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n kanssa.

”Emme voi kuin nostaa kädet pystyyn”

“Venemessut on iso kymmenen päivää kestävä tapahtuma, jonne tuodaan satoja veneitä. Veneiden kuljetusten kustannukset ovat suuret. Tässä tilanteessa emme voi ottaa riskiä siitä, että rajoitukset jatkuisivat vielä helmikuussakin. Kustannukset alkavat nyt realisoitumaan ja tässä tilanteessa emme voi muuta kuin nostaa kädet pystyyn”, toteaa Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

“Venemessut on odotettu tapahtuma, jossa veneilijät kokoontuvat. Olemme omalta osaltamme pahoillamme, että emme voi tarjota elämyksellistä tapahtumaa tänäkään vuonna”, Pajusalo jatkaa.

Päätökset oli tehtävä nopeasti

”Venemessujen kaltaisen suuren tapahtuman valmistelujänne on pitkä, joten päätökset oli tehtävä nyt mahdollisimman nopeasti”, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen.

“Jatkuvasti muuttuva tilanne rajoituksineen ruokkii epävarmuutta ja on erittäin haasteellinen sekä tapahtumajärjestäjille että messuille osallistuville yrityksille. Messukeskus haluaa toimia vastuullisesti ja varmistaa kaikille asiakkailleen mahdollisuuden täysipainoiseen valmistautumiseen, kaupalliseen onnistumiseen ja turvalliseen osallistumiseen”, Vepsäläinen toteaa.