Ella-kela sopii myös vaihtokelaksi pilkkionkeen vanhan kelan tilalle

Ella-kelaa on saatavana kahta halkaisijakokoa: 45 ja 51 mm.

Ella-kelassa on siimarullalle oma laakeroitu pesä. Tämä ominaisuus takaa, että pesässä pyöriessään siima ei pääse karkaamaan rullalta pois missään tilanteessa. Merkitys korostuu etenkin kilpaa pilkkiessä.

Ella-kelan idea syntyi kehittäjänsä Perttu Vuojolaisen mielessä, kun hän huomasi, että avonaisella kelalla pilkittäessä siima pääsee karkaamaan siimarullalta pois harmillisen usein.

”Vuonna 2017 talvella yhden kisareissun jälkeen siimasotkuja selvitellessä aloin pähkäillä ideaa ”umpikela”-mallisesta kelasta, jossa siimasotkujen vaara olisi minimoitu, rulla pyörisi takertelematta ja jonka jokainen pilkkijä voisi helposti ja vaivatta vaihtaa entisen kelan tilalle”, Vuojolainen kertoo.

”Monien kehitysvaiheiden jälkeen kela oli valmis suuremman yleisön testiin kevättalvella 2022. Uutuus otettiin pilkkipiireissä innostuneesti vastaan ja tulleen palautteen perusteella oli hienoa todeta, että kela toimii niin kuin se oli suunniteltu”, Vuojolainen lisää.

Uutuuskelasta on saatavilla kahta eri kokoa: 45 mm:n sekä 51 mm:n halkaisijoilla. Kelat ovat sataprosenttisesti kotimaista käsityötä.

Pienempi kela soveltuu käytettäväksi suoraan Saku-haarukkavapaan sekä Sami Kainulaisen valmistamaan hiilikuituvapaan. Näihin haarukkavapoihin valmistaja lupaa asentaa kelan asiakkaan puolesta veloituksetta. Suurempi kela puolestaan soveltuu Sami Kainulaisen hiilikuituvapoihin sekä muun muassa omavalmisteisiin vapoihin.

Kelaan on lisäksi saatavilla ”tiukka” siimarullan lukitusmutteri. Tämä normaalia hieman tiukempi mutteri takaa sen, ettei mutteri pyöri kelatessa hallitsemattomasti mukana. Lisäksi ison vonkaleen iskiessä mutteri toimii sopivalle tiukkuudelle säädettynä myös jarruna.

Lisätiedot, asennusohjeet ja tilaukset: