
Suursuosion saavuttanut WWF:n Norppalive aukeaa taas, mutta Pullervoa ei tänä vuonna todennäköisesti nähdä. Huikeat 12 miljoonaa katselukertaa kerännyt lähetys tulee tänä vuonna uudesta paikasta.
WWF:n Norppalive aukeaa upouudesta paikasta. Muutoksen taustalla on Saimaan poikkeuksellisen alhainen vedenkorkeus. Uutta paikkaa kartoitettiin yhdessä dokumentaristi Juha Taskisen kanssa. Paikka on ollut myös Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden seurannassa.
”Tällä uudella paikalla on jo tänä keväänäkin havaittu urosnorppa, joten toiveet ovat korkealla. Varmaa norppien näyttäytyminen ei kuitenkaan koskaan ole, mikä onkin osa Norppaliven viehätystä”, kertoo WWF:n Luontoliven lähetyksistä vastaava kehityspäällikkö Justus Hyvärinen.
Pullervoa ei todennäköisesti tällä kertaa nähdä
Norppalivessä nähty urosnorppa on Itä-Suomen yliopiston tutkijoille tuttu yksilö, joka tunnistettiin turkin kuvioiden perusteella yksilöksi Phs566. Se nähtiin samalla alueella ensi kerran vuonna 2023.
Norppaliveä kuvattiin kymmenen vuoden ajan samoilla kivillä. Matalan vedenkorkeuden vuoksi Pullervo on vaihtanut suosikkipaikkaansa, eikä sen nykyinen karvanvaihtopaikka sovellu livekuvaukseen. Siksi sitä ei todennäköisesti tulla näkemään lähetyksessä uudessa kuvauspaikassa.
Saimaan poikkeuksellisen alhainen vedenpinta johtuu paitsi vähälumisesta talvesta myös siitä, että lumet sulivat poikkeuksellisen aikaisin. Huhtikuun aikana sateet ovat jääneet vähäisiksi.
”Vedenpinnan huomattavista muutoksista huolimatta Saimaalla riittää kiviä eri korkeudella, joten norpat löytävät kyllä sopivat kivet karvanvaihdon ajaksi”, Juha Taskinen vakuuttaa.
Norpille suotava rauha karvanvaihdon ajaksi
Norppaliven kautta saimaannorppien elämään pääsee tutustumaan niin, ettei niille aiheudu lainkaan häiriötä. Keväällä ja alkukesällä on norppien karvanvaihtoaika. Silloin norpat nousevat rantakiville ja luodoille kuivattelemaan turkkiaan. Jotta vanha karva irtoaa, turkin täytyy olla kuiva. Norpille aurinkoisilla rannoilla makoilu ei siis ole laiskottelua.
”Jotta karvanvaihto ei pitkittyisi, norpille täytyy suoda rauha ja kunnioittava välimatka. Luonnossa norppaa ei kannata yrittää lähestyä, sillä häirittynä se pakenee veteen ja turkin kuivattelu täytyy aloittaa alusta”, muistuttaa suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki.
WWF mukana Saimaannorppaillassa Ylen Luonto-Suomessa 20.5.2026
WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen on mukana asiantuntijana vastaamassa yleisön saimaannorppakysymyksiin Ylen Luonto-Suomi -ohjelmassa 20.5. klo 18.02 alkaen. Toisena asiantuntijana on erikoistutkija Mervi Kunnasranta Luonnonvarakeskuksesta. Norppaillan Saimaan rannalta juontaa toimittaja Kerttu Kotakorpi.
Yleisö voi kysyä saimaannorpasta tai kertoa omia norppahavaintojaan joko etukäteen osoitteeseen yle.luonto@yle.fi tai lähetyksen aikana soittamalla 0203 17 600 (pvm/mpm) tai lähettämällä WhatsApp-viestin numeroon 040 14 55 666.
WWF toteuttaa Norppaliven yhdessä dokumentaristi Juha Taskisen, Pukki Visualsin (striimaus, jakelu ja interaktiiviset palvelut) ja Live Eyen (kuvaustekniikka) kanssa. Norppaliven kuvaaminen toteutetaan viranomaisten myöntämällä luvalla.