Kokkolalainen Kent Wargh on asettanut itselleen tälle vuodelle kovan tavoitteen. Hän yrittää saada vuoden aikana viisi uutta suurkalaa, joiden pitää vieläpä olla eri kalalajien yksilöitä. Reilu kuukausi sitten Vaasan Raippaluodosta tulleen kilon pilkkiahvenen jälkeen tavoitteesta uupuu siis vielä vähintään neljä suurkalaa. Kent kertoo, että ison ahvenen saantipäiväksi sattui sään takia ns. hankala pilkkikeli, kun tuuli…

Useita suurkaloja ennenkin saanut raahelainen Jari Kettukangas vietti todellista isojen ahventen päivää ismete-kalastuksen merkeissä viidentenä maaliskuuta. Silloin tuttu isomusten kalapaikka antoi hänelle parikymmentä toinen toistaan komeampaa kyrmyniskaa, joista isoimmalla oli painoa peräti 1,6 kiloa. Lisäksi hänen särkitäkyään haukkasi hieman reilu kiloinen suurahven ja neljänneksi isoinkin oli 940 gramman painoinen. Poikkeuksellista hänen mukaansa oli erityisesti juuri…

Joonas Pikkarainen kertoo harrastavansa kalastusta monipuolisesti. Myös täkyonginta jäältä eli ismete kuuluu hänen repertuaariinsa ja se tuotti jättipotin parisen viikkoa sitten. Silloin hänen pyytöönsä iski todellinen suurhauki, jolla painoa oli peräti 16,2 kiloa. Pyyntipaikka oli Joonaksen mukaan tyypillinen Pohjois-Pohjanmaan matala, kasvillisuudeltaan rehevä ja vedeltään humuspitoinen järvi. Se ei myöskään ole ollut hänelle mikään helppo kalapaikka…

Kalastusoppaan ammattitutkintoa viime syksystä asti Paraisilla opiskellut Mikko Rukko sai opinnoistaan kimmokkeen satsata aiempaa enemmän jigikalastukseen. Se kannatti, sillä viime marraskuun alkupäivinä hänen Berkley-salakkajigiinsä iski Saaristomerellä todellinen monsteri ahveneksi. Tämä 1,780 kiloa painanut raitapaita tuli kesken kuhankalastuksen, kun Mikko vaihtoi kaverin kehotuksesta heittosuunnan avoveden puolelta kohti rantaa. Sieltä kaverin pyytöihin oli vesikasvillisuuden seasta iskenyt muutama…

Olli Sivonen sai elämänsä tähän asti suurimman ahvenen parisen kuukautta sitten. Ahventa väsyttäessään hän ei aluksi ollenkaan tajunnut sen kokoa, vaikka raskaalta se siiman päässä toki vaikutti. ”Kala tuli yllättävän helposti ja rauhallisesti ylös asti, ja jos se olisi karannut niin, ettemme olisi sitä nähneet, puolet olisi painosta tippunut pois. Vasta aivan loppuvaiheessa toden teolla…

Raahelainen Jari Kettukangas sai peräti 600-grammaisen särjen ollessaan reilut kaksi viikkoa sitten onkimassa sopivia täkykaloja hauelle. Hänestä kala oli niin merkittävä, että hän päätti ilmoittaa sen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ylläpitämään suurkalarekisteriin. ”Eräs tuttava minua siihen kehotti, mutta olisin toki ilmoittanut sen muutenkin”, kertoo Jari, joka on aiemminkin ilmoittanut saamiaan isoja kaloja suurkalarekisteriin. Hän kertoo myös…

Kolmisen viikkoa sitten täyttyi kempeleläisen Ari-Pekka Juntusen lähes elinikäinen haave, kun hänen uistellen tarjoilemaan haukijigiinsä tärppäsi kymppikerhoon oikeuttava vesipeto. Maaginen raja meni rikki kaiken lisäksi rymisten, sillä kuvauksen jälkeen vapautetulla hauella oli painoa peräti 12,4 kiloa. Mittaakin sillä oli komeasti 122 senttimetriä. Ari-Pekka muistelee, kuinka hän pikkupoikana katseli kalastuslehdistä kuvia 10-kiloisista hauista ja unelmoi itsekin…

Vihdin Nummelassa asuva Maarit Pilvilinna on harrastanut karpinongintaa yhdeksän vuotta ja onnistunut myös isojen kalojen pyynnissä. Yksi komeimmista ja suurin hänen Suomesta onkimistaan karpeista tuli kuluvan vuoden kesäkuussa lohjalaiselta järveltä. Tämä 18,44-kiloinen kala vapautettiin punnituksen ja kuvaamisen jälkeen, koska onkijansa mielestä ei todellakaan ole mitään mieltä ottaa saaliiksi tällaista hidaskasvuista, upeaa vuosikymmenien ikäistä kalaa. Muutama…

Vantaalainen Mikko Sinkko kertoo kalastelleensa jonkin verran jo pikkupoikana isän ja enon kanssa. Sitten kalastukseen tuli taukoa, mutta vähitellen se on alkanut taas kiinnostaa yhä enemmän. Tänä vuonna hän on alkanut panostaa entistä enemmän myös jalokalojen eli lohen ja taimenen pyyntiin. ”Jo parina viime vuonna kävin niiden pyyntiä jonkin kerran kokeilemassa, mutta omat lohiluokan välineet…

Kristian Rieppo oli ensimmäistä kertaa kuluvan syyskuun alkupuolella kalastusvaelluksella Kaldoaivin erämaa-alueella. ”Veljelläni on jo pitkään ollut haave, että siitä tulisi jokavuotinen kalastuskohteemme, ja tavoitteena meillä oli saada vähintään kiloinen harjus”, 28-vuotias tamperelainen kalamies kertoo. Veljeskaksikko oli valinnut Kaldoaivin suuresta erämaasta vaellus- ja kalastuskohteekseen Sevettijärven tienoot. Siellä tavoite myös täyttyi komeasti, sillä Kristian pääsi väsyttelemään peräti…