Soutu-uistelun Suomen mestaruudesta kisattiin tänä vuonna heinäkuun lopulla Viitasaaren Muuruejärvellä, jonka vesistö on tunnettu siihen laskevasta, Juhani Ahon taimenvetenäkin tunnetusta Huopanankoskesta. Kun kilpailupäiväksi sattui helteinen ja lähes tyyni sää, eivät lohikalat kuitenkaan olleet otillaan. Saaliit koostuivatkin pääasiassa hauista, kuhista ja ahvenista. Pisteytyskisana käydyn kilpailun suurin kala oli noin viisikiloinen hauki, joka oli myös kisan yleisin…

SM-heittouistelu kisailtiin heinäkuun toisena lauantaina Hartolan Jääsjärvellä. Kisasaaliit koostuivat hauista ja ahvenista, mutta kalaa kilpailijat saivat hyvin vaihtelevasti. Hirvensalmen Kalamiehiä edustaneet voittajat, Tuomas Tanttu ja Ossi Hänninen, saalistivat yli 33 kiloa haukia ja ahvenia, kun huonoin venekuntakohtainen saalis jäi yhteen 232 gramman painoiseen ahveneen. Kotikentällään parhaiten onnistui Itä-Päijänteen kalakavereita (I-PK) edustaneiden Jouni ja Toni Neuvosen…

Kitkajoen komeissa ja kalastuksellisesti haastavissa maisemissa kalastettiin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kuusamon Uistinseuran järjestämä perinteinen yön yli kestävä kalakilpailu. Kisan voitti 43-senttisellä harjuksellaan Juha Tervo. Ismo Lönnmark varmisti kakkossijallaan vuoden 2016 JokiCUP:in kokonaisvoiton. Kitkajoen kalakilpailulla on pitkä ja kunniakas historia, sillä se on järjestetty vuosittain aina 1970-luvun alusta saakka. Kilpailulla lienee ollut myös oma merkityksensä siihen,…

Mormuskoinnin maailmanmestaruuskilpailut kisattiin 15.-22. helmikuuta Ukrainassa Ternopilissä. Takana oli alueen lämpimin talvi sataan vuoteen, mikä oli sulattanut kisajärven jään. Sopiva kisavesi löytyi kolmen tunnin ajomatkan päästä etelästä, Dnestr-joelta. Ensimmäisen päivän epävirrallisessa harjoittelussa jää havaittiin hyvin heikoksi. Illan kapteenien kokouksessa tehtiin poikkeuksellinen päätös aloittaa kisa välittömästi seuraavana päivänä. Näin alueella ei pidetty kolmen päivän virallista harjoittelujaksoa….

Pohjoismaiden Pilkkimestaruuskisat järjestettiin kahden vuoden tauon jälkeen taas Suomessa. Tämänkertaiseksi kilpavesistöksi valittiin Keitelejärven Pirttiselkä, joka sijaitsee hotelli Pihkurin ”takapihalla”. Norjalaiset ja ruotsalaiset yöpyivät kyseisessä hotellissa, kun taas Suomen joukkue majoittui tilapuutteesta johtuen Wiikin kartanoon. Norjan ja Ruotsin joukkueet saapuivat paikalle jo torstaina. Seuraavana päivänä kun oli luvassa epävirallinen harjoituskisa, johon joukkueet luonnollisesti halusivat osallistua. Harjoituskisa…

SM-lohipilkin mestaruudet ratkottiin vuoden tauon jälkeen jälleen Enonkoskella 20. maaliskuuta. Kahdeksatta kertaa Pirttilahdella järjestetty kilpailu keräsi paikalle 560 lohipilkinnästä kiinnostunutta kalastajaa. Tällä kertaa kilpailun järjestäminen oli varmaa jo hyvissä ajoin, eikä vuoden 2014 spekulaatiota jään kestävyydestä tarvinnut käydä. Siitä pitivät huolen alkutalven paukkupakkaset. Jotta kilpailijoille riittäisi pilkittävää koko kilpailun ajaksi, Pirttilahteen laskettiin pari päivää ennen…

Suomen taitavimpien perhonsitojien paremmuudesta miteltiin 19.3. Helsingissä. Parin vuoden tauon jälkeen kilpailut saatiin järjestettyä, kun Suomen Urheilukalastajain Liitto otti asian hoitaakseen. Kisapaikaksi oli valittu teeman mukaisesti Hotelli- ja ravintolakoulu Perho. Yleinen sarja sekä nuoret Päivän aikana sidottiin kahdessa eri sessiossa. Kilpailu alkoi nuorten sekä yleisen sarjan sitojien kolmen tunnin kilpailulla, jossa sidottiin yhteensä neljä eri…