Ahvenanmaalla löytyi taas IHN-tautia uudesta kalankasvatuslaitoksesta – Föglössä kalastavia kehotetaan kuivaamaan ja desinfioimaan kalastusvälineensä

Ahvenanmaalla on tänä vuonna löytynyt lohikalojen IHN-tautia jo viidestä eri kalankasvatuslaitoksesta. Kuva: Juha Ojaharju.

Lohikalojen IHN-tautia on löytynyt Ahvenanmaalla jälleen uudesta kirjolohien kasvatuspaikasta. Kyseessä on viides tartunnan saanut pitopaikka, joka sijaitsee aiemmin perustetun rajoitusvyöhykkeen lähettyvillä.

Ahvenanmaan maakuntahallitus on antanut pitopaikkaan ja sen lähistöllä sijaitsevaan toiseen kirjolohien kasvatuspaikkaan määräyksen tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. Tapauksen vuoksi Ruokavirasto muuttaa aikaisemmin perustetun rajoitusvyöhykkeen kattamaan myös uuden tartuntapaikan lähialueet.

Tartunta todennäköisesti levinnyt aiemmista tartuntapaikoista

Uusin IHN-tartunta varmistui pitopaikassa otetuista seurantanäytteistä, vain muutama viikko edellisestä tartunnasta. Todennäköisesti tartunta on levinnyt aiemmista tartuntapitopaikoista, vaikka kalasiirtoja niiden välillä ei ole ollut. Aiempien IHN-tapausten tavoin uuden tartuntapitopaikan kalat määrätään teurastettavaksi, ja niitä voidaan käyttää normaalisti elintarvikkeeksi.

Saneeraustoimet kolmessa ensimmäisessä tartuntapaikassa on saatu valmiiksi. Pitopaikat pidetään tyhjillään kirjolohista 16 viikon ajan, minkä jälkeen pitopaikkoihin voidaan ottaa uudestaan kirjolohta. Kahden uusimman tartuntapitopaikan kalat odottavat teurastusta. Kun pitopaikat on saatu tyhjiksi kaloista, ne tullaan saneeraamaan vastaavalla tavalla.

Tehostettua seurantaa vähintään kahden vuoden ajan

Saneeraustoimien onnistumista seurataan tehostetusti vähintään kahden vuoden ajan, ennen kuin alueen IHN-taudista vapaa asema saadaan palautettua. Muiden Ahvenanmaalla sijaitsevien kasvattamojen tilannetta seurataan tarkastuksin ja näytteenotoin.

IHN-taudin vuoksi Ahvenanmaalla suoritetaan myös luonnonvaraisten kalojen pyyntiä ja tutkimusta. Tauti voi tarttua kirjolohen lisäksi esimerkiksi lohiin, ja levitä muidenkin luonnonvaraisten kalojen ja veden välityksellä. Ahvenanmaalla Föglössä kalastavia kehotetaan kuivaamaan tai desinfioimaan kalastusvälineet huolellisesti, ennen kuin niitä käytetään muualla.

IHN-tauti on viruksen aiheuttama vertamuodostavan kudoksen kuoliotauti (infectious haematopoietic necrosis), joka on lakisääteisesti vastustettava, vakava kalatauti. Se ei kuitenkaan tartu ihmisiin tai lemmikkeihin ja kalaa voi syödä ja kalastaa normaaliin tapaan.