Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen haettavissa – kalastusharrastuksen ja kalankäsittelyn edistäminen yksi painopistealueista

Koululaiset tutustumassa talvikalastukseen Rovaniemellä. Kuva: Jari Leskinen.

Elinvoimakeskusten kalatalousviranomaiset myöntävät erityisavustuksia alueellisiin kalatalouden edistämishankkeisiin sekä yleisavustuksia kalatalousaluetoimintaan. Aluehallintouudistuksen vuoksi vuoden 2026 avustusten hakuaikaa hieman viivästettiin aikaisemmasta, jotta järjestelmien toimivuus varmistetaan. Vuoden 2026 määrärahojen hakuaika on 15.1.-16.2.2026.

Erityisavustuksia myönnetään alueellisiin kehittämis-, kokeilu-, koulutus-, selvitys- ja valistushankkeisiin, jotka edistävät kalavesien kestävän käytön ja hoidon suunnittelua, toimeenpanoa, ohjaamista ja kehittämistä sekä kalastuksenvalvontaa.

Valinnassa erityisinä painopistealueina vuoden 2026 haussa ovat:
• Käyttö- ja hoitosuunnitelmien mukaisiin toimenpiteisiin ja kalatalousalueiden toiminnan kehittämiseen
• Kalakantojen ja kalastuksen seuranta- ja säätelytoimet, vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen
• Kalastusharrastuksen ja kalankäsittelyn edistäminen
• Kalastuksen valvonnan ja raportoinnin kehittäminen
• Uusien yhtenäislupa-alueiden perustaminen

Kalastuslupien ostamista halutaan yksinkertaista

Käyttö- ja hoitosuunnitelmien osalta painotetaan vuonna 2026 suunnitelmissa esitettyjen toimenpiteiden toteuttamista ja kalatalousalueiden toiminnan kehittämistä. Kalastuksen ja kalankäsittelyn hallitseminen on jokaisen perustaito varautumisessa mahdollisiin häiriötilanteisiin yhteiskunnassa.

Kalastuksen valvonnan kehittäminen voi pitää sisällään mm. kentällä tapahtuvaa neuvonta- ja tiedotustyötä sekä yhteistyön lisäämistä eri toimijoiden välillä. Varsinaista valvontatyötä unohtamatta.

Yhtenäislupa-alueiden kehittäminen haluttiin ottaa uudestaan painopisteisiin, koska eri kalastusmuotojen ja lisävapojen kalastuslupia tulisi saada monipuolisemmin sekä osakaskuntien yhteistoimintaa tulisi edistää, jotta kalastuslupien ostaminen yksinkertaistuisi.