Luonnonvarakeskuksessa (Luke) toteutetun arvioinnin perusteella vesilakiin tai ympäristönsuojelulakiin perustuvat kalataloustarkkailut tuottavat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta heikosti luotettavaa tietoa tarkkailun kohteena olevan toiminnan mahdollisista kalatalousvaikutuksista. Järjestelmässä olisi paljon kehitettävää.
Suomessa oli vuonna 2020 käynnissä noin 380 vesilakiin tai ympäristönsuojelulakiin perustuvaa kalataloustarkkailua, joihin arvioitiin käytettävän vuosittain vähintään 2–3 miljoonaa euroa.
Valtaosassa 380 tarkkailusta tarkoituksena oli seurata vesistöihin vaikuttavasta toiminnasta mahdollisesti aiheutuvia kalataloushaittoja. 19 tarkkailussa oli mukana myös kompensaatiotoimien – kuten esimerkiksi kalaportaiden rakentamisen – tuloksellisuuden tarkkailua.
Lukumääräisesti eniten (40 %) tarkkailuja kohdistui turvetuotannon vaikutuksiin, mutta myös jätevedenpuhdistamoiden ja vesirakennushankkeiden vaikutuksiin liittyviä tarkkailuita oli paljon. Turvetuotantoon liittyvien tarkkailuiden määrä tulee vähenemään, mutta esimerkiksi kaivoshankkeiden vaikutuksiin liittyvät tarkkailut voivat tulevaisuudessa lisääntyä. Tarkkailuissa yleisimmin käytettyjä aineistonkeruumenetelmiä olivat kalastustiedustelu, sähkökoekalastus sekä verkkokoekalastus.
Tarkkailujärjestelmässä paljon ongelmia
Lukessa vuosina 2020–2021 toteutetussa hankkeessa poimittiin käynnissä olevista tarkkailuista tarkempaan laatutarkasteluun sata tarkkailuohjelmaa. Tulokset osoittivat, että tarkkailut tuottavat yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta heikosti luotettavaa tarkkailuaineistoihin perustuvaa tietoa toiminnan mahdollisista kalatalousvaikutuksista.
”Tilanne on ongelmallinen sekä toiminnanharjoittajien että mahdollisten haitankärsijöiden oikeusturvan kannalta”, katsoo Luken erikoistutkija Antti Lappalainen.
Osa heikkoa tilannetta ylläpitävistä ongelmista on sisäänrakennettu tarkkailujärjestelmään. Monet tarkkailuiden kohdevesistöistä ovat voimakkaasti hajakuormitettuja, jolloin yksittäisten pistekuormittajien, kuten jätevedenpuhdistamon tai teollisuuslaitoksen, kalatalousvaikutusten erottaminen muun kuormituksen vaikutuksista on usein mahdotonta.
Hajakuormittajilla eli maa- ja metsätaloudella ei ole tarkkailuvelvoitteita. Ongelmia aiheuttaa myös se, että oletetulta vaikutusalueelta ei yleensä ole edellytetty hankittavaksi tarkkailuaineistoja ajalta ennen toiminnan käynnistymistä.
Alueellisilta kalatalousviranomaisilta puuttuu resursseja
Heikkoa tilannetta ylläpitää lisäksi se, että tarkkailuohjelmat hyväksyvillä alueellisilla kalatalousviranomaisilla ei ole resursseja vaatia tarkkailuohjelmilta ja -raporteilta kunnollista laatua. Tarkkailuissa kerättävät aineistot ovat yleensä niin suppeita, että niiden pohjalta on mahdotonta tehdä luotettavia päätelmiä kalatalousvaikutuksista.
Testien tilastollinen voima jää yleensä heikoksi ja vain huomattavan suuria vaikutuksia tai muutoksia on mahdollista havaita luotettavasti. ”Aineistojen keruun suunnitteluun olisikin otettava ammattimainen ote”, toteaa tutkimusprofessori Juha Heikkinen Lukesta.
Runsaasti kehittämisehdotuksia
Hankkeessa laadittiin konkreettisia ehdotuksia tarkkailuohjelmien ja koko tarkkailujärjestelmän kehittämiseksi yhteistyössä kalatalousviranomaisten ja konsulttien edustajien kanssa. Ehdotusten joukossa on useita keinoja tarkkailujen laadun nostamiseksi ja turhien tarkkailujen lopettaminen.
Yhtenä vaihtoehtona on myös koko tarkkailujärjestelmän perinpohjainen muuttaminen toiminnaksi, jossa toiminnanharjoittaja ei enää itse järjestäisi tarkkailun toteuttamista, vaan tietyn alueen kaikki tarkkailut organisoitaisiin keskitetysti.
”Ehdotuksissa kiinnitettiin huomiota myös tarkkailuissa kerättävien tietojen hyödyntämiseen muihinkin käyttötarkoituksiin kuten seurantoihin ja kalatalousalueiden suunnittelutyöhön”, kertoo tutkija Timo Ruokonen.
Kalataloustarkkailut Suomessa vuonna 2020
Tarkkailuohjelmien ja raportoinnin laatu sekä ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi
