Maa- ja metsätalousministeriö myöntänyt erityisavustusta ”Kalastusmatkailun toimintaympäristön kehittäminen Hiitolanjoen vaikutusalueella” -hankkeelle, jota Rautjärven kunta toteuttaa yhdessä Ruokolahden kunnan kanssa. Hankkeella valmistellaan ja luodaan pohjaa kalastusmatkailulle ja -yrittäjyydelle Kivijärven ja Torsajärven sekä näiden laskujokien ympäristössä.
”Hankkeen hyväksytyt kokonaiskustannukset ovat 36 936 euroa, ja ministeriön avustuksen osuus on enintään 90 prosenttia hyväksytyistä kokonaiskustannuksista eli noin 33 242 euroa. Ruokolahden kunta on mukana omarahoituksessa 1500 eurolla”, kertoo Rautjärven kunnan elinvoima- ja hankekehittäjä Sini Javanainen.
Ostopalveluna selvitys alueen kalastusmatkailun kehittämismahdollisuuksista
Käytännössä hankkeessa toteutetaan ostopalveluna selvitys alueen kalastusmatkailun kehittämisen kannalta keskeisistä raameista, mahdollisuuksista ja rajoituksista. Näin saadaan luotua perustaa jatkohankkeille, joiden tavoitteena on toimiva ja kukoistava kalastusmatkailu Hiitolanjoen vaikutusalueella.
”Ostopalvelu kilpailutettiin loppukesästä, ja selvityksen toteuttajaksi valikoitui Ellare. Heillä on vahvaa osaamista matkailun eri osa-alueisiin liittyen, ja he ovat tehneet paljon yhteistyötä alueellisen matkailumarkkinointiyhtiö goSaimaan ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö Ekvasin kanssa VisitFinlandin lisäksi”, Javanainen selvittää.