Aika luopua veneen pohjan myrkkymaaleista – pesemällä itse tai pesettämällä säästää luontoa

Pyörivät harjakset puhdistavat veneen pohjan tehokkaasti, mutta eivät vahingoita tai kuluta sitä.

Teksti: Ismo Malin, Kuvat: Tomi Koivulehto

Veneiden pohjissa käytettävät myrkkymaalit eli antifoulingvalmisteet ovat hyvin myrkyllisiä muillekin eliöille kuin vain veneiden pohjiin kiinnittyville leville, merirokoille, leväruvelle ja sinisimpukoille. Suuri osa veneen pohjaan sivellyistä aineista liukenee vesistöön ja haittaa kalojen sekä muiden vesieliöiden lisääntymistä.

Siksi myrkkymaaleja kannattaa välttää ja käyttää sen sijaan muita menetelmiä veneen pohjan puhtaanapidossa. Myrkkymaalien käyttö on vahingollisuutensa vuoksi jopa kiellettyä sisävesillä.

Onneksi on olemassa myös maaleja, jotka kovapintaisina eivät liukene veteen samalla tavalla kuin perinteiset myrkkymaalit. Veneen pohjan kunnosta voi huolehtia lisäksi myös pesemällä sen riittävän usein tai säilyttämällä sitä aika ajoin kuivalla maalla, jolloin leväkasvustot eivät pääse rehottamaan.

Veteen liukenee suuria määriä kuparia ja mikromuovia

Myrkkymaalien tehokkuus perustuu tehoaineeseen, jota vapautuu myrkkymaalatun veneen pohjasta mereen. Yleensä tuo tehoaine on kupari, joka on erittäin haitallista kaikille vesieliöille, myös kaloille. Se estää muun muassa niitä lisääntymästä, ja myrkyttää lisäksi maaperän. Maalien kuiva-aineet puolestaan ovat pääosin muovia, joka sekin liukenee aikaa myöden veteen.

Myrkkymaalien aiheuttama ympäristörasitus ei ole mikään pikku juttu, vaan esimerkiksi Suomessa vuosittain myytävä myrkkymaali sisältää kuparia noin 17 000 kiloa. Se on enemmän kuin massa- ja paperiteollisuuden, metallien valmistuksen, yhdyskuntien jätevesien sekä kaivos- ja louhostoiminnan aiheuttaman kuparijätteen määrä yhteensä. Ruotsalaistutkimuksen mukaan huviveneistä taas irtoaa enemmän mikromuovia ympäristöön kuin kosmetiikkatuotteista.

Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että kuparipitoisuudet pienvenesatamissa nousevat selkeästi keväällä, kun veneet lasketaan vesille ja laskevat jälleen syksyllä, kun veneet on nostettu maihin. Huviveneiden myrkkymaaleilla on siis merkittävä vaikutus pienvenesatamien vedenlaatuun.

Veneen pohja kannattaa pitää puhtaana myös taloudellisista ja ilmastosyistä, sillä kun veneilijä ajaa likaisella veneenpohjalla, veden vastus kasvaa ja polttoaineen kulutus nousee jopa 30-40 prosenttia. Samaa tahtia kasvavat myös veneilijän aiheuttamat hiilidioksidipäästöt.

Tomi Koivulehto on kehittänyt Brush ’Go’n liikeidean: Asiakas voi tuoda veneensä pestäväksi satamaan, jossa sen pohja harjataan puhtaaksi levistä ja muista vesieliöistä ympäristöystvällisesti ilman myrkkyjä.

Brush ’n Go harjaa veneen pohjat puhtaiksi

Vuonna 2020 perustettu Brush ’n Go on myrkyttömän veneilyn edistämiseen keskittynyt yritys, joka ilmoittaa missiokseen pitää veneet liikkeellä yksi veneen pohja kerrallaan. Yrityksen liikeidean kehittänyt Tomi Koivulehto kertoo olleensa pesemässä veneenpohjaa myrkyllisellä aineella, kun hänelle kirkastui, että touhu on haitaksi sekä luonnolle että omalle terveydelle.

”Silloin rupesin miettimään, miten tämän voisi tehdä toisin, ja vieläpä kaupallisesti kannattavasti”, itsekin veneilyä lapsesta asti harrastanut Koivulehto kertoo. Pian syntyi idea yrityksestä, joka toimii nyt jo noin 45 satamassa sekä rannikolla että sisävesillä kesäkuusta lokakuuhun asti.

Brush ’n Go’n toiminta perustuu kiertuetyyppisiin avoimiin pesupäiviin, mutta myös yksityiset pesupäivät ovat mahdollisia ainakin, jos ne osuvat sopivasti jonkun pidemmän pesukiertueen varrelle.

”Ota meihin yhteyttä ja ehdota itsellesi sopivaa paikkaa ja ajankohtaa”, Koivulehto kehottaa.

”Myös samana päivänä ja paikan päällä on mahdollista ostaa pesu, jos se saadaan mahdutettua varauksien väliin tai pesun varannut ei saavu ajoissa paikalle”, hän lisää.

Pesupäivät ja paikat julkaistaan sivustolla boatwash.fi.

Millaiset veneet voidaan pestä

Veneiden pohjat pestään Koivulehdon mukaan pyörivin harjaksin ja hän lupaa, että pesu vie mennessään niin levät kuin vaikeimmat näkitkin.

”Se ei myöskään vahingoita pohjaa tai kuluta siinä olevaa käsittelyä tai pinnoitetta normaalia kulumaa enempää.

Pestäväksi sopivat alle 10 metriä pitkät, 3 metriä leveät ja noin 3000 kiloa painavat yksirunkoiset veneet. Jos pohjassa on ulokkeita tai rakennelmia, se saattaa estää pohjan pesun. Jos veneessä on köli tai se on akselivetoinen, sitä ei yleensä pystytä pesemään.

Myös sähköveneiden pohjat voidaan harjata puhtaiksi, jos vene on yksirunkoinen. Jos veneessä on köli tai se on akselivetoinen, sitä ei yleensä pystytä pesemään.

Vapaa-ajan Kalastajien jäsenille 10 prosentin alennus

Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) on tehnyt sopimuksen yhteistyöstä Brush ’n Go’n kanssa. Sen ansiosta SVK:n jäsenet saavat jatkuvana etuutena vähintään 10 prosentin alennuksen yrityksen normaalihintaisista pesuista ja ”Supporting My Local Water System” -tuotteista, jotka on valmistettu täysin kierrätetystä materiaalista. Mallisto pitää sisällään t-paidan, hupparin ja kangaskassin.

Suomessa saa käyttää vain Tukesin hyväksymiä myrkkymaaleja

Biosidivalmisteet, kuten myrkkymaalit, on suunniteltu torjumaan haitallisia eliöitä. Niiden käyttöön liittyy kuitenkin huomattavia ympäristö- ja terveysriskejä. Biosidien myyntiä ja käyttöä säädellään biosidiasetuksessa ja kansallisessa kemikaalilaissa.

Lainsäädännön mukaan Suomessa saa myydä ja käyttää ainoastaan sellaisia biosidivalmisteita, jotka ovat Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) hyväksymiä. Ulkomailta tuotujen valmisteiden käyttö Suomessa on lainvastaista. Tukes ylläpitää luetteloa sallituista eliönestomaaleista. Lisätietoja Tukesin verkkosivulta.

Myrkkymaalin käyttäjä on kemikaalilain mukaan velvoitettu noudattamaan valmisteen käyttöohjeita sekä valmisteen käyttöä koskevia rajoituksia, jotka löytyvät maalipurkin kyljestä. Valmisteen käyttö muuhun kuin käyttöohjeissa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen on kiellettyä. Tämän takia muun muassa myrkkymaalien käyttö järvialueilla on lainvastaista. Jos aiot veneillä kesän aikana järvillä, älä maalaa venettäsi lainkaan myrkkymaaleilla, vaan käytä vaihtoehtoisia menetelmiä.

Pohjapesu käynnissä. Yksi pesukerta kestää noin varttitunnin.