Yrittäjä osti Karvion leirintäalueen maapohjan Metsähallitukselta – kauppa vahvistaa puhtaaseen luontoon ja vesistöön liittyvää matkailua alueella

Karvion leirintäalue sijaitsee upealla paikalla Karvion koskien ja kanavan sekä Kermajärven äärellä.

Karvion leirintäalueella toimiva Karvion Leirintä Oy ja Metsähallitus ovat tehneet kaupat Heinäveden Karviolla sijaitsevan leirintäalueen maapohjasta. Alueen rakennukset Karvion Leirintä Oy osti jo kaksi vuotta sitten.

”Viime kesänä saimme tuntumaa karavaanareiden toiminnasta ja ensi kesänä keräämme vielä lisää kokemusta tehdäksemme päätöksen, miten lähdemme kehittämään aluetta, Karvion Leirintä Oy:n toimitusjohtaja Mika Mäkelä kertoo.

Leirintäalueen huoltorakennus ja tilaussaunat remontoitiin viime kesänä. Myös mökit päivitettiin kalustojen ja sänkyjen osalta.

”Kesän jälkeen teemme päätöksen siitä, keskitymmekö ensisijaisesti karavaanareihin ja sen alueen kehittämiseen vai sijoitammeko alueelle myös uusia, moderneja mökkejä. Mikäli päätämme lähteä rakentamaan uusia mökkejä, tutkimme teemmekö sen omin voimin vai haemmeko siihen vahvaa kumppania”, Mäkelä sanoo.

Sijaitsee Karvion koskien, kanavan ja Kermajärven äärellä

Karvion leirintäalue sijaitsee upealla paikalla myös suosittuna kalastuskohteena tunnettujen Karvion koskien sekä kanavan ja Kermajärven äärellä. Mäkelä kertoo, että erityisesti Lintulan ja Valamon luostarit ovat sellaisia kohteita, joissa asiakkaat haluavat vierailla.

Karavaanarit viipyvät yhdellä alueella keskimäärin yhden tai kaksi yötä, ja tästä on hyvä jatkaa Itä-Suomen muihin kohteisiin, kuten Kolille, Ruunaalle tai Bombaan, Mäkelä sanoo.

”Karvion Leirintä Oy:n ja Metsähallituksen kauppa vahvistaa Karvion alueen kehittymistä ja vahvistaa puhtaaseen luontoon ja vesistöön liittyvää matkailua alueella. Heinäveden kunta näkee erittäin positiivisena yrittäjän pitkäjänteisen panostuksen alueeseen ja sen kehittämiseen, Heinäveden va. kunnanjohtaja Maarika Kasonen korostaa.

Heinävedellä on käynnistetty kunnan elinvoimaa koskeva kehittämisselvitys, jossa haetaan yhteistä näkemystä Heinäveden elinvoiman kehittämiseen. ”Siinä Heinäveden suurimpina mahdollisuuksina nousi esille matkailu ja siihen liittyen mm. puhdas luonto, vesistö ja kalastus sekä tapahtumat, Kasonen selvittää.

Alueen kokonaisilme kohenee

”Alueen kokonaisilme kohenee ja avartuu kesän aikana, kun Metsähallitus harventaa puustoa yhteisen suunnitelmamme mukaisesti. Tarkoituksena on kunnostaa myös luontopolku ja lapsille hankimme jo viime kesänä Lappsetin leikkipaikan”, Mäkelä sanoo.

Mäkelä uskoo, että kotimaan matkailu ja lähimatkailu kasvavat, kun puitteet ovat kunnossa. ”Käytämme tuulisähköä ja suosimme ravintolassamme kotimaisia ja lähituotteita”, hän mainitsee.

Myös Metsähallitus tukee kotimaan matkailua. ”Olemme miettineet ilmasto-ohjelmassamme matkailun vaikutuksia ja sitä mikä on ilmastoviisasta matkailua, Metsähallituksen kaavoitusinsinööri Jarkko Mähönen sanoo.

Hänen mukaansa etusijalla ovat sellaiset kaavoitusratkaisut, jotka kokoavat matkailutoimintoja yhteen matkailukeskuksissa.

”Lisäksi pyrimme kasvattamaan matkailijoiden viipymää alueilla ja houkuttelemaan ihmisiä kotimaanmatkailuun, jolla on myös positiivia vaikutuksia aluetalouksiin”, Mähönen korostaa.

Karvionkosken tavoitelluin saaliskala on taimen

Suurten reittivesien, Suvasveden ja Kermajärven, välissä kuohuva Karvionkosken vapakalastusalue sijaitsee Varkaus-Joensuu-tien varressa. Matkaa Varkauteen on 50 km ja Joensuuhun 70 km.

Alueelle voi tulla myös veneellä vesireittejä pitkin. Suurin osa kalastusalueesta on tasaista virta-aluetta, mutta myös kosken kuohuja voi ihailla Karvion kanavan kupeessa.

Karvionkosken kalastus ja saaliit perustuvat pienpoikasistutuksiin ja luonnonlisääntymiseen. Perhokalastajien suosiman Karvion tavoitelluin saaliskala on taimen. Venekalastusalueella kosken ylä- tai alapuolella uistimeen voi tarttua myös kuha, hauki tai ahven.