Merialueen kaupallisten kalastajien kokonaissaalis 136 miljoonaa kiloa – aallonpohjassa ollut rannikkosaalis kasvoi hieman

Merialueen kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis oli vuonna 2019 ennakkoarvion mukaan 136 miljoonaa kiloa ja se koostui pääosin silakasta ja kilohailista. Kuva: Markku Saiha/Suomen Ammattikalastajalitto ry.

Merialueen kaupallisen kalastuksen kokonaissaalis oli vuonna 2019 ennakkoarvion mukaan 136 miljoonaa kiloa. Se oli 12 miljoonaa kiloa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Saalis koostui pääosin silakasta ja kilohailista. Rannikolla valtaosa kalastajista pyydysti rysillä ja verkoilla. Heidän saaliinsa kasvoi monien lajien osalta edellisestä vuodesta, mutta jäi pienemmäksi kuin 2000-luvulla keskimäärin.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkoarvion mukaan silakkaa kalastettiin viime vuonna 113 miljoonaa kiloa eli 13 miljoonaa kiloa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kilohailisaalis pysyi samana kuin edellisenä vuonna, 16 miljoonassa kilossa. Kolmannes silakkasaaliista ja kaksi kolmannesta kilohailisaaliista purettiin Suomen ulkopuolelle Viron, Tanskan ja Ruotsin satamiin.

Kalastuskiintiöt vaikuttavat saaliin määrään

Pääasiassa troolareilla avomereltä pyydetty silakka- ja kilohailisaalis kattoi 95 prosenttia merialueen kaupallisen kalastuksen saaliista. Silakasta valtaosa kalastettiin Selkämeren alueelta, kilohaili Saaristomereltä.

Silakan, kilohailin, turskan ja lohen saalismäärää säädellään kansainvälisesti vuosittain sovituilla saaliskiintiöillä.

”Sekä Selkämeren että Suomenlahden ja Itämeren pääaltaan silakkakiintiö on pienentynyt kahden viimeisen vuoden aikana, mikä näkyy silakkasaaliin vähenemisenä. Osa silakan saaliskiintiöstä jäi kuitenkin hyödyntämättä, mutta kilohailikiintiö kalastettiin täyteen. Myös turska- ja lohisaalis jäivät pienemmiksi kuin kiintiöt”, toteaa yliaktuaari Pirkko Söderkultalahti Lukesta.

Aallonpohjassa ollut rannikkosaalis hienoisessa kasvussa

Valtaosa kaupallisista kalastajista kalasti verkoilla tai rysillä rannikolla. Tilastoitu rannikkokalastuksen saalis on ollut pienimmillään vuosina 2017 ja 2018, jos kuoresaalista ei oteta huomioon. Viime vuonna lohen, siian, ahvenen, muikun, lahnan ja särjen saalis kasvoi hieman. Kuitenkin vain särjen saalis oli suurempi kuin 2000-luvulla keskimäärin.

Kuoresaaliit ovat kasvaneet voimakkaasti kahtena viime vuotena. Rannikkosaaliista sitä oli noin puolet vuonna 2019. Muiden lajien saaliiden pienenemiseen on vaikuttanut muun muassa kalastuksen väheneminen. Aktiivisten kalastajien määrä on huvennut 2000-luvun alun reilusta 2100 kalastajasta alle puoleen.

Nyt saatavana myös maakuntakotaiset tiedot

Tiedot perustuvat Luken laatimaan ennakkoarvioon merialueen kaupallisen kalastuksen saaliista. Silakan, kilohailin ja turskan saaliit ovat ennakkoarviossa varsin luotettavia. Sen sijaan muiden lajien saalismäärät voivat vielä tarkentua jonkin verran lopullisessa tilastossa, joka valmistuu toukokuussa.

Kaikki kaupalliset kalastajat ovat velvollisia ilmoittamaan saaliinsa aluksen koosta riippuen joko suoraan mereltä, 48 tunnin kuluessa saaliin purkamisesta tai kalastuskuukautta seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. Isoimmissa aluksissa on satelliittiseurantalaitteisto, jonka avulla seurataan aluksen liikkeitä.

”Vuosien 2000–2018 saalistiedot ovat saatavissa LUKEn tilastotietokannasta nyt myös maakuntakohtaisesti. Erityisesti Ahvenanmaalla on ollut kysyntää maakuntakohtaiselle tiedolle”, kertoo Luken yliaktuaari Mika Rahikainen.