Jyväskylän yliopiston dosentti Sami Taipale tutkijaryhmineen on julkaissut artikkelin, jossa selvitetään polyeteenin hajoamista. Tutkijoita kiinnosti, voisivatko kompleksisia humusyhdisteitä hajottavat mikrobit omata kyvyn toimia myös muovipolymeerien hajottajina.
Tutkimushypoteesi osoittautui oikeaksi, sillä humusvesien mikrobit leimautuivat muovista jopa voimakkaammin kuin kirkkaiden järvien mikrobit. Tutkimuksen tulos voi olla merkittävä aikana, jolloin muovijätteen määrä kasvaa jatkuvasti ja vesistöihin päätyvät mikromuovit aiheuttavat suurta huolta.
”Hyödynsimme vakailla hiili-isotoopeilla leimattua polyeteeniä, ja tutkimme leiman siirtymistä ravintoketjussa analysoimalla rasvahappojen isotooppeja”, kertoo Sami Taipale, joka on saanut nelivuotisen rahoituksen Koneen Säätiöltä mikromuovien tutkimuksen jatkamista varten.
Menetelmä sopii muidenkin muovilajien tutkimiseen
Tutkijaryhmän mikrobiologi, professori Marja Tiirola kertoo, että rasvahappojen avulla pystyttiin myös selvittämään todennäköisimmät muovien hajottajat. Hän jatkaa, että tutkimusta voisi laajentaa moniin muihinkin muovilajeihin, jos niitä olisi saatavilla.
”Tarvitsisimme yhteistyökumppaneita leimattujen muovien syntetisointiin”, hän sanoo.
Eukaryootit tuottivat omega-3- ja omega-6-rasvahappoja
Tutkimuksen läpimurto oli, että leimauksen avulla muovin hiilen siirtyminen ravintoketjussa voitiin nyt suoraan osoittaa, vaikka muovin hajotus on hidasta. Menetelmän herkkyys riitti näyttämään, että siimalliset eukaryootit tuottivat jopa omega-3 ja omega-6 rasvahappoja bakteerien hyödyntämästä muovin hiilestä.
Välttämättömät rasvahapot tukivat myös kasviplanktonia syövän eläinplanktonin kasvua. Tutkimustulokset hämmästyttivät tutkijoita.
Luonnon mikrobit neutraloivat mikromuovien haittoja
Aiemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että korkeat pitoisuudet mikromuovia voisivat ehkäistä levien ja eläinplanktonin kasvua vesiekosysteemissä. Tämä tutkimus kuitenkin osoitti, että luonnon mikrobit neutraloivat mikromuovien haitallisia vaikutuksia.
”Mikrobit ympäröivät mikromuovi-partikkeleita hajottaen muovista irtoavia kemikaaleja ja estäen mikromuovien fyysistä kontaktia leviin”, selittää yksi julkaisun kirjoittajista, ekotoksikologian professori Jussi Kukkonen Itä-Suomen yliopistosta.
Koska mikrobit poistavat mikromuovien mahdollista haitallisuutta, ekorealistiset tutkimukset on syytä tehdä luontaisten mikrobien läsnä ollessa steriilin muovin sijaan.