Nuuksion uusi ulkoilukartta esittää polkuverkoston entistä tarkemmin – helpottaa myös rauhallisten kohteiden löytämistä

Nuuksion uuden taitettevan ja vedenkestävän ulkoilukartan mittakaava on 1:15 000. Sen koko avattuna on 70 x 100 cm.

Poikkeuksellisen tilanteen vuoksi ihmiset hakeutuvat nyt ulkoilemaan, ja Uudenmaan retkikohteet ovat suositumpia kuin koskaan. Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi retkilläkin pitää välttää ruuhkaisimpia paikkoja. Rauhallisempien kohteiden löytämisessä auttaa uusi Nuuksion ulkoilukartta, jossa on mukana paljon aikaisempaa enemmän polkuja omiin seikkailuihin

Täysin uudistettu vedenkestävä ja repeämätön kartta esittelee Nuuksion kansallispuiston, ja sitä ympäröivät järviylängön ulkoilualueet aiempaa tarkemmassa mittakaavassa 1:15 000 (1 cm kartalla on 150 m maastossa).

Tämä mahdollistaa alueen polkuverkoston esittämisen entistä yksityiskohtaisempana ja nyt mukana on runsaasti aiemmilta kartoilta puuttuvia polkuja. Uutuutena kartalle on merkitty lisäksi muun muassa linja-autopysäkit sekä ulkoilureittien maasto-opasteita vastaavat väritunnukset ja välimatkat kaikilla reiteillä.

Kansallispuisto näkyy kokonaisuudessaan

Kaksipuolisella kartalla näkyy suosittu Nuuksion kansallispuisto kokonaisuudessaan. Lisäksi mukana ovat Helsingin kaupungin ylläpitämät Karjakaivon, Luukin, Pirttimäen, Salmen ja Vaakkoin ulkoilualueet ympäristöineen. Espoon kaupungin ulkoilualueista mukana ovat Oittaa ja Kattilajärvi.

Ulkoilureiteistä kartalle on merkitty muun muassa Reitti 2000, Nuuksion kansallispuiston ja ulkoilualueiden luontopolut, Pohjois-Espoon ratsastusreitit sekä alueen latuverkosto. Maastotietojen lisäksi karttaan on merkitty muun muassa reitit ja muut retkeilypalvelut sekä ruokailu- ja majoituspaikat.

Kartan suositushinta on 18 euroa ja sitä on saatavilla myös latauskaupoista löytyvään Avenza Maps -sovellukseen.

Lisätietoja