Stadin Silakkamarkkinat saapuu Kauppatorille ja palkitsee vuoden parhaat tuotteet ensi sunnuntaina

Tunnelmaa Silakkamarkkinoilla lokakuussa 2021. Kuva: Kim Öhman.

Stadin Silakkamarkkinoita vietetään Helsingin Kauppatorilla 2.–8. lokakuuta, kun silakkatuotteita saapuu myymään 26 kalastajaa eri puolilta Suomea. Silakkaraati palkitsee vuoden parhaat tuotteet avajaissunnuntaina 2. lokakuuta.

Stadin Silakkamarkkinat käynnistyy Helsingin Kauppatorilla perinteiseen tapaan lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja silakkaostoksille ehtii aina seuraavan viikon lauantaihin saakka. Kalastusalusten lisäksi Kauppatorille ankkuroituvat markkinaviikoksi perinnepurjelaivat Albanus, Olga, Vivan ja Valborg.

Stadin Silakkamarkkinat on Suomen vanhimpia yleisötapahtumia, jota on juhlittu Helsingissä jo vuodesta 1743. ”Stadin Silakkamarkkinat on Helsingin historiallisin tapahtuma. Kyse ei ole vain syksyisen Stadin tunnelmoinnista, vaan Itämeren suojelusta. Lähikalaa syömällä meri puhdistuu, ja kalan ostaminen suoraan kalastajilta tukee heidän elinkeinoaan”, Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula sanoo.

Pormestari avaa tapahtuman

Pormestari Juhana Vartiainen avaa Silakkamarkkinat purjelaiva Vivanin kannella sunnuntaina 2. lokakuuta klo 10, ja perinteikäs silakkasoutu rantautuu Lyypekinlaiturin edustalle Suomalaisen Klubin Puhallinorkesterin säestämänä klo 12.

Merellistä tunnelmaa markkinoille tuovat myös avajaispäivän haitarimusiikki sekä Meriteatterin musiikkiohjelma keskiviikkona 5. lokakuuta, kun näyttelijä-muusikot Antti Autio ja Vera Veiskola esittävät Meriteatterin hilpeänhaikeita kappaleita.

Silakkaraati palkitsee vuoden parhaat tuotteet avajaissunnuntaina

Ruoka- ja kalastusalan ammattilaisista sekä silakkaruokien ystävistä koostuva Silakkaraati kokoontuu jälleen markkinoiden avajaispäivänä valitsemaan parhaat tuotteet kahdessa kategoriassa: vuoden silakkayllätys ja vuoden maustekala. Voittajat julkistetaan purjelaiva Vivanin kannella sunnuntaina 2. lokakuuta klo 16.

Silakkaraadissa kalaherkkuja arvioivat apulaispormestari Daniel Sazonov, kalastusbiologi Malin Lönnroth Kalatalouden keskusliitosta, WWF:n ohjelmajohtaja ja Kalakumous-hankkeessa mukana oleva Sampsa Vilhunen, Benjamin Skwarek Helsingin nuorisoneuvostosta, Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung, Marjukka Mikkola Uudenmaan Martoista, eritysiasiantuntija Elina Ovaskainen Maa- ja metsätalousministeriöstä, Hufvudstadsbladetin toimittaja Jonas von Wendt, Finlandia-talon keittiöpäällikkö Mika Jokela sekä ruoan ja koulutuksen asiantuntija Viivi Maskulin.

Avoinna sunnuntaista lauantaihin

Stadin Silakkamarkkinat on avoinna Kauppatorilla sunnuntaista lauantaihin 2.–8.10.2022. Myyntiaika on sunnuntaista perjantaihin klo 9–19 ja lauantaina klo 9–16. Silakkamarkkinoiden jälkeen sunnuntaina 9.10. Kauppatorilla vietetään perinteistä Purjelaivapäivää jo 35. kerran.