
Humminbird on uudistanut live-luotausanturinsa, jonka kasvanut teho ja entistä kehittyneempi järjestelmä mahdollistavat reilusti aiempaa pidemmät luotausetäisyydet ja enemmän yksityiskohtia luotausnäkymään.
Uudessa MEGA Live 2:ssa on jopa 2,5 kertaa aiempaa versiota parempi lähetysteho ja sen päivitetty ohjelmisto tarjoaa kokonaisvaltaisesti paremman käyttökokemuksen, joka perustuu laajempaan kantamaan sekä parempaan kalan ja vieheen näkyvyyteen.
Uudistettu laite paljastaa myös enemmän yksityiskohtia vedenalaisissa rakenteissa, siinä on entistäkin terävämpi kuvanlaatu sekä parempi kuvanvakaus ja tehokkaampi häiriönpoisto. Uudistunut Landscape/maisema-tila pitää sisällään myös Target Boost -toiminnon, jolla nähdään paremmin välivedessä olevat kalat.
Myös usean anturin käyttö on mahdollista samassa veneverkossa, kun halutaan esimerkiksi samanaikaisesti käyttää eteenpäin- ja maisema-luotauskuvaa. Yhdessä ulkoisen suunta-anturin kanssa (AS GPS HS N2K) Live-luotausnäkymiin voi tehdä reittipisteitä ja hyödyntää niitä luotaus- ja kartta-näkymissä. Uusi kehittynyt reittipistehallinta mahdollistaa nopean ja monipuolisen useiden reittipisteiden samanaikaisen muokkauksen ja jakamisen.
”Uudesta 15 värin Live-näkymän väripaletista löytyy jokaiselle kalastajalle omaan käyttöön ja olosuhteisiin sopiva väri”, sanoo Comstedt Finlandin maajohtaja Jussi Kesonen
Live-luotauksen helppoutta lisää myös Humminbirdin julkistama uusi luotainyksiköiden käyttöjärjestelmä, joka pitää sisällään myös suoraan kosketusnäytöltä tehtävät pikasäädöt Live-luotaus näkymään. Laitteen käyttö ei vaadi erillistä ns. Black box -luotainmoduulia.
Humminbirdin Mega Live 2 -antureita on saatavana Suomessa maaliskuusta 2025 alkaen.
Humminbird Xplore-luotainsarjalla reittipisteiden teko entistä helpompaa
Humminbird on julkistanut myös uuden XPLORE™-kaikuluotainsarjan, joka yhdistää saumattomasti laadukkaan kosketusnäytön ja korkealuokkaisen käyttökokemuksen.
XPLORE™-luotainsarjaa on saatavana 9:n, 10:n ja 12 tuuman kokoisilla näytöillä. Sen uudistunut käyttöjärjestelmä yhdessä kasvaneen laskentatehon kanssa tarjoaa nopean ja helpon käyttökokemuksen.
Uuden käyttöjärjestelmän entistä selkeämmät valikkorakenteet ja HD-tason Cross Touch -kosketusnäyttö on tehty toimimaan kaikissa olosuhteissa, myös polarisoitujen lasien kanssa. Suoraan ruudulta tehtävät pikasäädöt helpottavat luotaus- ja karttatoimintojen nopeaa käyttöä.
One-Boat Network™ (OBN) -veneverkon avulla kalastajat voivat helposti synkronoida yhteen Humminbird-luotaimet, Cannon Optimum -sähkötakilat, Minn Kota -keulamoottorit ja -matalavesiankkurit sekä hallita niitä luotaimen ruudulta, kaukosäätimestä, jalkapolkimesta tai jopa OBN-mobiilisovelluksella.
Uuden reittipistehallinnan avulla voi käsitellä jopa 10 000 reittipistettä ja muokata niiden kuvakkeita ja värikoodauksia. Reittipisteiden teko on entistä helpompaa suoraan kosketusnäytön ruudulta tai näppäimien avulla.
Xplore-luotaimia on saatavana Suomessa maaliskuusta 2025 alkaen.
Lisätietoja: www.comstedt.fi.
