Rapalalta klassikkovieheistä uusia aiempaa kestävämpiä Elite-versioita

Rapalan Elite-sarjan vieheet on valmistettu kestämään rajujakin tärppejä.

Vapaa-ajan Kalastajan numerossa 5/2024 oli juttu, jossa selvitettiin testausten perusteella vaappujen kestävyyttä. Tähän juttuun viitaten kalastusvälinevalmistaja Rapala otti yhteyttä lehden toimitukseen ja kertoi markkinoille tuomistaan uudenlaisista Elite-vaapuista, jotka ovat aiempaa kestävämpiä versioista vanhoista tutuista ottivieheistä.

Vieheiden kestävyysvaatimukset ovat Rapala tiimin Jari Kokkosen mukaan nousseet aivan uudelle tasolle mm. Catch & Release -kalastuksen ja punottujen siimojen käytön yleistymisen myötä. ”Monet vaaput hajoavat esimerkiksi jo haavissa, kun osa koukuista on kiinni kalassa ja loput havaksessa, ja yritetään nopeasti irrottaa kalaa koukuista sitä vahingoittamatta. Myös punottujen siimojen joustamattomuus lisää vieheisiin kohdistuvia voimia”, Kokkonen sanoo.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi Rapala on tuonut markkinoille uudenlaisia versioita joistakin klassikkovieheistään. Näissä Elite-sarjan vaapuissa otetaan huomioon kestävyysnäkökulma ja tuotteen loppuun asti ajateltu viimeistely. Niiden runkolanka, joka on yksi yhteen hitsattu lanka, on valettu sisälle muoviluiskaan, joka liimataan balsarungon vatsassa olevaan uraan. ”Liimapintaa tulee paljon ja paketista tulee näin erittäin kestävä. Myös runkolanka on litistetty, kuten useille koukuillekin tehdään”, Kokkonen selvittää.

Litistäminen vahvistaa runkolankaa, mikä vähentää esimerkiksi vääntymistä sivulle, jolloin lenkin vääntämiseen tarvitaan noin 30 prosenttia enemmän voimaa kuin pyöreän langan. Myös uintilistan kiinnitys on muuttunut muovi-balsa-liitoksesta muovi-muovi-liitokseen, mikä lisää liitoksen lujuutta huomattavan paljon.”

”Näin uintilista ei käytännössä irtoa, ellei sitä väkisin väännetä poikki”, kertoo Kokkonen, jonka mukaan koukut ja lenkit Elite-sarjan vieheisiin valitaan käyttötarkoituksen mukaan. ”Toisinaan sama viehe voi olla eri tavalla rengastettu Suomessa kuin Australiassa, jossa niiltä vaaditaan vieläkin enemmän lujuutta sikäläisten voimakkaiden kalojen vuoksi”, Kokkonen kertoo.

Count Down Elite 9,5 cm.
Shad Rap Elite 5,5 cm.
Shad Rap Elite 7,5 cm.